Pikkuneiti hakee rajoja nukahtamisaikaan. Tyttö hienosti nukahtaa jo itse (ainakin päiväuniaikaan), mutta iltaisin ennen unen tuloa hän testaa meitä. Keinoja on muutama:

• Karva suussa: joskus jopa on, mutta useimmiten ei. Vaikea on olla reagoimatta, koska onhan se toki ärsyttävää jos karva on suussa.
• Nenä vuotaa: tämä ratkesi sillä, että tyynyn vieressä on nyt nenäliina.
• Pissahätä: tähän ollaan vielä reagoitu. Kerran saa käydä potalla. Siellä pitäisi tytön mielestä tietysti lukea kirjaa ja vaikka mitä, mutta kaikkea ei voi saada..
• Kakkahätä: sama kuin pissahädässä.
• "Isin syliin": Neiti on huomannut, että isi tulee helpommin kuin äiti
• "Kissanruoka loppu" tai vastaavaa: Tyttö kasaa iltasaduista "eväät" tyynyn viereen ja voi sitä kun ne sitten "loppuu"
• Jano: vettä saa, vaikka en tiedä pitäisikö vain sanoa, että joit jo iltapalalla..
• Huivi/Muumi/mikälie puuttuu: yleensä viedään, ainakin jos on joku tärkeimmistä unileluista

Nukahtamiseen saattaa mennä pitkäkin tovi.. Mutta on tämä parempi kuin ennen kun istuimme puolitoista tuntia vieressä hyräilemässä :) Nykyisin neiti valitsee innolla iltasatukirjat ja kiipeää itse sänkyyn, sekä pääosin pysyykin siellä tosi hyvin.

Pahin uhmahetki meidän perheessä koettiin, kun lähdettiin ekaa kertaa yöksi mummilaan niin että pikkumieskin oli mukana. Päiväunet jäivät neidiltä väliin, en oikein vielä hallinnut pikkuneidin nukuttamista niin, että pikkumies on hereillä. No illalla nukahtaminen oli vaikeaa, tottakai kun ei oltu omassa sängyssä. Kolmen tunnin unien jälkeen kahden maissa tyttö heräsi ja luuli että on aamu. Kaikki nukutuskeinot käytettyäni kuusi tuntia myöhemmin luovutin, kun neiti alkoi leikkiä kukkuu-leikkiä peittonsa kanssa. Selvästi oli mennyt yö ja päivä sekaisin. Kolme tuntia jaksettiin sen jälkeen hyvin leikkiä, kunnes aamuyhdeksältä päätin kokeilla nukkumaanmenoa uudestaan.

Silloin se tapahtui. Valtava väsymys yhdistettynä "en varmasti halua nukkua"-tunteeseen. Tulos: karmea raivari. Nukkumispaikka oli minun entinen huoneeni, pieni onneksi, ja vuodesohva siellä, iso onneksi. Pikkuneiti kirjaimellisesti juoksi ylös seiniä pitkin ja mätkähti aina välillä painovoiman vaikutuksesta takaisin sohvalle. Äidin voimat eivät riittäneet pitämään tyttöä paikoillaan, vaikka järki sanoi, että niin sattuisi vähemmän. Lopulta tunnin taistelun jälkeen tyttö nukahti omaan itkuunsa.

Tämän superkohtauksen jälkeen kotona tuli muutama lisää, aina väsyneenä nukkuma-aikaan. Kerran tulimme kylästä autolla, iltapalat syötynä ja tarkoituksena enää pestä hampaat ja käydä nukkumaan. Ilmeisesti neiti oli nukahtanut juuri ennen pihaan tuloa ja heräsi sitten hurjana. Tunnin juoksi ympäriinsä kotona, päin pöytiä ja seiniä. Ja jälleen oli mahdotonta pitää paikallaan. Edes isi ei pystynyt siihen. Lopulta pikkuneiti rauhoittui tutkimaan maton hapsuja, kun letitin niitä malliksi. Niihin hapsuihin talttui tämä kohtaus. Hurjaa on pikkuihmisten kasvu.

Pahimmat uhmakohtaukset jäivät, kun tyttö oppi kunnolla puhumaan. Joskus pitää vielä lahjoa, jotta päästään pihalta ulos, mutta edes kantamaan en ole montaa kertaa enää joutunut. Toki sen ymmärtää, että elämä helpottaa, kun voi kertoa mitä haluaa ja miltä tuntuu.

Taas se tapahtui. Kyykistyin pikkuneidin viereen kesken ulkoleikkien ja kuiskasin korvaan taikasanat: "Saat muumikeksin kotona". 200 metriä ja kolme lätäkköä myöhemmin keksien määrä oli lisääntynyt jo kahteen. Kyllä - harrastan lahjontaa. Sen jälkeen kun pikkumies syntyi ja siirryimme käyttämään seisomalautaa, olen  joutunut sortumaan siihen useinkin. Laudalta on ihan liian helppo hypätä pois..

Pahimman uhmakauden aikaan jouduin käyttämään lahjontaa ennakoivasti. Jos olimme menossa johonkin, missä oli oltava ajoissa, kuten neuvolaan, saatoin luvata rusinarasian jo ennen kuin ulkovaatteita alettiin pukemaankaan. Suurin uhmakausi meni ohi, mutta edelleenkin rusinoihin täytyy välillä turvautua. Nyt menossa on "minä itse"-vaihe. Menin tietysti kehumaan pikkuneitiä, kun osasi laittaa haalarin itse päälleen. Nyt hän ei annakaan enää äidin auttaa. Itkupotkuraivari iskee jos edes kosken hihaan kesken pukemisen. Onneksi kohta on kesä eikä tarvitse haalaria!